Miksi kirjoitat?
– Kirjoitan, koska sisälläni palaa kirjoittamisen tuli. Jos
olen liian pitkään kirjoittamatta, alan voimaan ihan
fyysisesti ja henkisesti pahoin. Kun vihdoin tartun kynään
tai näppikseen ja alan kirjoittamaan, tuntuu kuin kivi putoaisi
harteilta pois. Saan myös kirjoittamisen suurta nautintoa ja
onnistumisen iloa vastapainoksi.
Mitä haluat
sanoa tai aiheuttaa kirjoittamalla?
– Tahdon herätellä ihmisiä, johdattaa tunteesta toiseen.
Tahdon toisaalta tuoda esille niiden ihmisten ääntä,
jotka ovat eniten heikoilla tässä yhteiskunnassa, kuten
mielenterveyspotilaat, väkivallan uhrit jne. Ne, jotka
tämä yhteiskunta ja systeemi polkee jalkoihinsa. He ovat
niitä, jotka tarvitsevat äänitorven, suorastaan
megafonin. Runo on helposti lähestyttävä ja siinä
saa muutamalla sanalla sanottua paljon ja se on helppo ottaa vastaan.
Minulle tulee esimerkiksi monesta Juice Leskisen runosta tunne, kuin
hän olisi luikerrellut pääni sisälle ja saattanut
ajatukseni paperille. Olisi mahtavaa, jos voisin itse tarjota
tämän tunteen lukijalle.
Miten toivoisit,
että kirjoittamaasi luetaan?
– Toivoisin, että sitä luetaan ihan niin kuin lukija sen
haluaa. Ilman sen kummempaa ennakkoasennetta. Jos lukemisen
jälkeen runo herättää jonkun tunteen, niin se on
plussaa. Oli se sitten viha, innostus, ilo,
myötäeläminen, mikä tahansa. Kunhan runosta ei vain
jää sellainen tunne, että ihan kiva. En voi ohjata
lukijaa ja prepata, että näin runoni tulee lukea. Jokainen
lukee ja kokee sen kuten haluaa.
Kuinka tyylisi on
muotoutunut?
– Teiniaikoina maailma oli kovin mustavalkoinen paikka ja runot sen
mukaisia. Nyt aikuisena maailma on saanut hieman muitakin
värejä, mutta olen edelleen kovin nuori, noin niin kuin
kirjoittajaksi, ja sorrun varmasti vielä pitkään siihen
samaan mustavalkoisuuteen. Nykyinen kirjoitustyylini kehittyi
pitkälti asuessani Orivedellä ja opiskellessani lyriikkaa.
Kirjoitin aivan helvetisti ja minulla oli loistava opettaja. Omistin
koko vuoden kirjoittamiselle ja jotenkin se oma tyyli löytyi
sitä kautta. Toki se on saanut uusia vivahteita, kun
ikää on tullut lisää.
Kypsytteletkö,
suunnitteletko, kirjoitatko pitkään?
– Kirjoitan kännykkään ylös lauseita tai sanoja,
joita mieleen tulee, ja kirjaan ne sitten tietokoneelle boheemissa
sekasorrossa oleviin tiedostoihin. Koneellani on säkeitä,
sanoja ja ajatuksen virtaa viimeisten 15 vuoden ajalta, ja tuosta
sekamelskasta poimin sanat runoihini ja kudon tekstin valmiiksi. Suurin
osa kirjoitusajasta menee siihen, että luen sekalaisia tiedostoja
läpi ja siirtelen sillä hetkellä suosikeilta tuntuvia
säkeitä uudeksi tiedostoksi ja kudon runon niistä
valmiiksi. Joskus sitten vain sanat tulevat päästä
valmiiksi runoksi kerralla.
Inspiroivatko
toisten aikaansaannokset tai ilmiöt sinua?
– Minua inspiroivat uutiset ja se mitä ympärilläni
havaitsen. Joskus jokin kuulemani lause jonkun toisen suusta tai ihan
vain yksittäinen mieleen pyörimään jäänyt
sana saa aikaan inspiraation vyöryn. Yhteiskunnan epäkohdat
ovat sydäntäni lähellä ja kaikista mieluiten
kirjoitan niistä, joita elämä eniten potkii turpaan.
Kirjoitan harvoin iloisista aiheista, mutta toisaalta mielelläni
ujutan vakaviinkin runoihin pienen annoksen huumoria joukkoon.
Millaisessa
ympäristössä tai tilassa kirjoitat?
– Ihan perinteisesti olohuoneessa tietokoneen äärellä.
Jostain kumman syystä pystyn parhaiten keskittymään
kirjoittamiseen, kun kuuntelen samalla kuulokkeilla Puna-armeijan
kuoron lauluja. Nuorempana kuuntelin Vivaldin Neljää
vuodenaikaa. Silloin kun viimeistelen tekstiä, täytyy olla
täysin hiljaista, mutta tekstin syntyvaiheessa täytyy olla
musiikkia taustalla.
Mikä on
erityinen voimavarasi tai voimavarat, joilla kirjoitat?
– Se kantaa, kun tietää, että jossain tuolla joku lukee
tekstini ja saa siitä jotain itselleen, ehkä samastuu siihen.
Olen onnistunut, jos onnistun herättämään tunteen
lukijassa, edes hetkeksi. Joku pysähtyy ja lukee runoni ja
ajattelee ehkä hetkisen sen sisältöä. Voimavarana
on se onnistumisen tunne. Välillä tuntuu, että
kirjoittaa pelkkää paskaa, mutta kun tulee se ihana, melkein
euforinen tunne, että wau, tulipahan kirjoitettua mahtavaa
tekstiä, se on voimavara ja se myös saa jatkamaan
kirjoittamista.
Kirjoittamisen valo-
ja varjopuoli?
– Kirjoittamisen tai luovuuden yleensä paras puoli on se
lähes maaninen inspiraation puuska, kun on pakko purkaa
inspiraatio joko sanoiksi tai jonkin muun taiteen keinoin. Varjopuolena
on se kuuluisa luomisen tuska. Yleensä sitä parempaa
tekstiä kirjoittaa, mitä paskemmin asiat menevät
siviilissä. Luovuuden vastakohtana on yleensä ahdistus.
Luovan ihmisen elämä on väistämättä
vuoristorataa, jos heittäytyy täysin ja elää
luovuuden ehdoilla. Optimitilanne olisi, että osaisi kirjoittaa
tietyn tuntimäärän vuorokaudessa, mutta kun inspiraation
puuska iskee, niin siinä on hankala säädellä,
että kirjoitanpas nyt vaikka iltapäivä kolmesta ilta
seitsemään. Silloin se onnistuu, kun tekee tekstin
viimeistelyä, esimerkiksi kun hioo useampaa runoa tai kokoelmaa
valmiiksi. Se on sitä työtä, joka on toisaalta hyvinkin
puuduttavaa, kun täytyy toimia samaan aikaan itsensä
kriitikkona ja omalle tekstille tulee monesti sokeaksi.
Tarvitsetko
vastapainoa kirjoittamiselle?
– Tarvitsen vastapainoa kirjoittamiselle ja sitä tarjoavat muut
taideharrastukseni. Maalaaminen, kitaran soitto ja keramiikan teko ovat
minulle terapiaa. On ihanaa uppoutua täysin maalaamiseen, ja
yleensä olenkin taiteilusession jälkeen kirjaimellisesti
päästä varpaisiin maalissa. Savi on elementtinä
myös hyvin terapeuttinen. Otan yleensä möykyn savea ja
pehmittelen sitä pöytää vasten ja käsissä
ja katson, mitä siitä alkaisi muotoutumaan. Savi alkaa
yleensä hiljalleen muotoutumaan joksikin, mutta on aina yhtä
ihana yllätys, minkä näköinen teos siitä saven
palasesta alkaa muotoutumaan. Kirjoittamisen ja luovuuden vastapainona
toimii myös arki ja ne tylsät mutta tasapainoittavat
kotityöt ja arkiaskareet.
