Hyönteisten epilogi

Tervetuloa julmuuden teatteriin!

Kansikuva (EPUB)
Nimiölehti
Nimiölehti
Sivu 13
Sivu 13
Arvio
8 arviota

Hyönteisten epilogi

Seppo Kuivakari

Hyönteisten epilogi on lyhytproosakokoelma, jossa surrealistiset maalaukset piirtävät kuvaa maailmastamme odottamattomin, kiehtovin pensselinvedoin.

Jalattomat kiertävät maailmanpyörässä ja siirtokunta matkustaa horisontin alapuolella. Tiedemiehet kartoittavat sataman tehtäviä murhamysteerin rasittamina, ja akrobaatit tekevät pilkkaa tähtitieteilijöiden salaisimmista haaveista. Juna on kulkenut vuosia pimeydessä pysähtymättä – mitä seuraa, kun Valkoinen Paarma lähtee tapaamaan veturinkuljettajia, joita luultiin kuolleiksi?

Kun hyönteiset tulevat iholle ja ihon alle, on ihmisen matka itsensä ymmärtämiseksi täynnä arvaamattomia sattumia. Onko hyönteisen pistos ihmisyyden loppu, kulttuurin, maailman kuten sen luulemme olevan? Hyönteisten epilogi saa lukijan huoneen pyörimään ja maan hänen allaan liikkumaan.

Seppo Kuivakari toimii mediakulttuurin opettajana ja tutkijana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa oli 2012 ilmestynyt Valon kääntöpiiri.

”Siitä lähtien, aina kun sulhasen katse vältti, livahti morsian puutarhaan skorpionien luokse. Vähä vähältä hän ymmärsi, ettei niiden myrkky enää vaikuttanut hänen ajatuksiinsa vaan muodostui hänen aineenvaihdunnakseen. Se oli ajattelua vailla itsellisyyttä. Puheesta piti huolen jokin muu, jolla oli hyvä olla hänen kehossaan.”

Avainsanat: kotimainen kaunokirjallisuus, lyhytproosa, novellit, allegoriat, filosofia, kulttuurihistoria, myytit



Jaa linkki tähän kirjaesittelyyn

Julkaisutiedot

Hyönteisten epilogi
Kuivakari, Seppo
Kuvat: Andrew Polushkin (kansi)
Pituus: 67 449 merkkiä
Lukuaika: 1 tunti 2 min
ISBN 978-952-5881-21-9 (EPUB)

ilmainen lukunäyte

EPUB-muotoinen lukunäyte on luettavissa lukulaitteilla sekä tietokoneilla, taulutietokoneilla ja älypuhelimilla, joihin on asennettu EPUB-lukuohjelma.

Tietokoneella lukemiseen suosittelemme Adobe Digital Editionsia. Ohjelma on englanninkielinen.

EPUB
EPUB

Lataa, noin 689 kt

Lataa omaksi jälleenmyyjältäsi

EPUB-muotoinen kirja lukulaitteille, taulutietokoneille, tietokoneille ja älypuhelimille:

eLibris
Elisa Kirja
Ellibs
Fabula
Google Play
iBookstore
Kirjalabyrintin latauskauppa


Seppo Kuivakari

SEPPO KUIVAKARI (s. 1962)

Seppo Kuivakaria ei realismi tyydytä, vaan todellisuuden tulkintana häntä puhuttelevat enemmän satujen, myyttien ja allegorioiden historialliset muodot ja mahdollisuudet.

Seppo Kuivakari toimii tutkijana ja audiovisuaalisen mediakulttuurin opettajana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Tutkijana hän on syventynyt erityisesti teknologioiden kulttuuri...

Lue lisää »

TUOTANTO

  • Hyönteisten epilogi, lyhytproosakokoelma, 2016
  • Valon kääntöpiiri, lyhytproosakokoelma, 2012
  • Mediaekologia, 2008
  • Mobiilikulttuuri, (et al.) 2006
  • Keholliset käyttöliittymät, (et al.) 1999