Aikansa lapsipuoli
Idealisti hukkuu aikansa kylmenneisiin vesiin. Kauniit sanat muuttuvat valheeksi, kun käydään taisteluun viroista ja asemasta.

Kansikuva (EPUB)
Arvio
1 arvio
Aikansa lapsipuoli
Santeri Ivalo

Aikansa lapsipuoli on 1880-luvulle sijoittuva aikalaiskertomus autonomian ajan Suomesta. Romaanin päähenkilö, maisterintutkintoaan viimeistelevä Juuso, ammentaa inspiraatiota aiempien sukupolvien suomalaisuusaatteesta. Ajan rattaat ovat kuitenkin vaihtaneet kurssiaan, ja ihanteellinen ja vilpitön näytelmäkirjailijan- ja toimittajanalku jää pahasti niiden alle. Epäitsekäs isänmaan palveleminen on kokenut inflaation, materialismi ja oman edun tavoittelu valtaa alaa.

Aikansa lapsipuoli on paitsi kertomus aatteellisesta murroskaudesta Suomen historiassa, myös kuvaus syvästä masennuksesta, johon nuori ihminen vajoaa. Opintojen venyminen ja taloudelliset huolet, toiveet elämän perustamisesta vakaalle pohjalle ja paineet uran ja aseman luomisesta ovat ajankohtaiset kuin tänä päivänä.

Avainsanat: kehityskertomus, avainromaani, aikalaiskertomus, Suomi, Helsinki, 1800-luku, autonomian aika, suomalaisuus, fennomania, ylioppilaselämä, masennus, toivottomuus



Jaa linkki tähän kirjaesittelyyn

Julkaisutiedot


Aikansa lapsipuoli
Ivalo, Santeri
Kuvat: Valvoja & Kirjalabyrintti
Pituus: 438 800
Lukuaika: 6 tuntia 46 min
ISBN 978-952-5881-12-7 (EPUB)



ilmainen lukunäyte

EPUB-muotoinen lukunäyte on luettavissa lukulaitteilla sekä tietokoneilla, taulutietokoneilla ja älypuhelimilla, joihin on asennettu EPUB-lukuohjelma.

Tietokoneella lukemiseen suosittelemme Adobe Digital Editionsia. Ohjelma on englanninkielinen.

EPUB
EPUB

Lataa, noin 250 kt


HTML
HTML

Avaa selaimessa



Lataa omaksi jälleenmyyjältäsi

EPUB-muotoinen kirja lukulaitteille, taulutietokoneille, tietokoneille ja älypuhelimille:

eLibris
Elisa Kirja
Ellibs
Fabula
iBookStore
Kirjalabyrintin latauskauppa

Santeri Ivalo
SANTERI IVALO (1866 Sodankylä - 1937 Helsinki)

Santeri Ivalo tunnetaan yhtenä suomalaisen historiallisen romaanin kantaisistä. Hänen vaikuttava tuotantonsa käsittää neljä vuosikymmentä. Ivalo teki elämäntyötä myös lehtimiehenä; hän oli Päivälehden ja Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja. Lisäksi Ivalo toimi useissa luottamustehtävissä, muun muassa Kirjailijaliiton puheenjohtajana ja valtiopäiväedustajana vuosina...

Lue lisää »

Romaanit

Kreivin aikaan, 1926
Erämaan nuijamiehet, 1922
Kuningas Suomessa, 1919
Vanhan partiomiehen unelma, 1917
Vienan vallan taittuessa, 1914
Pietari Särkilahti, 1913
Viipurin pamaus, 1911
Erämaan taistelu, 1909
Tuomas piispa, 1901
Anna Fleming, 1898
Margareeta, 1898
Aikansa lapsipuoli, 1895
Juho Vesainen, 1894

lisäksi paljon novelleja, näytelmiä, kertomuksia ja historiallisia tutkimuksia ym.