// Kirjailijat // Piskonen-Kortelainen, Soili // Kirjailijaluotain

Piskonen-Kortelainen, Soili // Kirjailijaluotain

Piskonen-Kortelainen, Soili














Miksi kirjoitat?
– Koen kirjoittamisen itselleni parhaaksi ja luontevaksi tavaksi kertoa mielikuvitukseni luomuksista. Tarinat, kirjoittaminen ja kirjat ovat kuuluneet elämääni lapsesta lähtien. Rakkain tavarani jo alle kouluikäisenä oli kirja. Ennen kuin osasin kirjoittaa, näyttelin kaikenlaisia tarinoita, enkä tarvinnut edes yleisöä. Kirjoittamisen oppiminen oli luonteva jatkumo mielikuvitustarinoille. Ensimmäisen kirjani kirjoitin ja askartelin alakoululaisena.


Mitä haluat sanoa tai aiheuttaa kirjoittamalla?
– Suurin tavoitteeni on viihdyttää ja luoda maailma, johon voi sukeltaa arjesta. Toivon, että kirjani auttavat lukijoita oman mielikuvituksen löytämisessä ja ylläpitämisessä. Käsittelen teksteissäni myös tunteita ja elämän ilmiöitä, ja pyrin tuomaan esille sen, ettei kaikki ole välttämättä ihan sitä miltä näyttää.


Miten toivoisit, että kirjoittamaasi luetaan?
– Sisäisillä satusilmillä ja vapaana kaikista uskomuksista ja rajoitteista.

Kuinka tyylisi on muotoutunut?
– Kustannustoimittajani hyviä ja opastavia neuvoja saan kiittää siitä, että kerronnallinen tyylini muokkautui yksinkertaiseksi. Nyt jälkeen päin, kun luen vanhoja tekstejäni, näen niissä yritystä, mutta en omaa ääntäni. Lisäksi ne ovat kamalaa luettavaa. Kerronnallinen tyyli on enemmänkin työkalu, jota voi hioa ja parantaa. Siinä on lupa opetella uutta, kasvaa ja kehittyä. Sadut, lastenrunot ja fantasia ovat tyylilajina minulle omin tapa kertoa omasta sisäisestä maailmasta ja tuoda mielikuvitukseni tuotokset luettavaksi. Pääni sisällä on niin epärealistinen maailma, että tyylinä mikään muukaan ei oikein istuisi tarinoihin.


Kypsytteletkö, suunnitteletko, kirjoitatko pitkään?
– Riippuu tarinasta. Jotkut tarinat tulevat helposti ja nopeasti. Toisiin joutuu käyttämään enemmän aikaa. Kypsyttely ja suunnittelu ovat tärkeitä elementtejä. Kirjoitan tarinan kolmeen neljään kertaan eli ensin raakaversio, jota sitten editoin, luen ääneen, annan levätä, editoin ja viimeiseksi kirjoitan lopullisen version. Suuremmissa kokonaisuuksissa käytän miellekarttaa ja suunnitteluvihkoa apuna.


Inspiroivatko toisten aikaansaannokset tai ilmiöt sinua?
– Toki. Kaikella kehityksellä niin tieteen kuin taiteen saralla on aina pohja jo jonkun tekemässä alustavassa työssä tai oivalluksessa. Paras inspiroija ovat kuitenkin tavalliset ihmiset ja heidän elämänsä sekä kaikenlaiset uskomukset. Elämä itsessään ja sen ilmiöt ovat herkullista ruokaa mielikuvitukselle ja keksittyjen tarinoiden sisällä ne saavat uuden elämän.


Millaisessa ympäristössä tai tilassa kirjoitat?
– Minulla on useampi paikka kirjoittaa. Joskus kirjoitan käsin tai kannettavalla kiikussa, sohvalla tai sängyssä, kesäisin myös ulkona. Joskus istun työpöydän ääressä ja kirjoitan tietokoneella. Minulla on oma työtila, jossa yleensä editoin tekstini. Luomisvaiheessa kirjoitan siellä missä tuntuu sillä hetkellä mukavimmalta.


Mikä on erityinen voimavarasi tai voimavarat, joilla kirjoitat?
– Tärkeimmät ovat varmaan luonto ja suomalainen kansankulttuuri. Ammennan toki paljon voimia lapsuuteni maailmasta ja yleensä lapsista ja lapsen maailmasta. Minulla on myös joitain lempikirjailijoita, joiden ajatteleminen ja joiden tuotannon lukeminen toimii suurena voimanantajana tässä suhteellisen yksinäisessä työssä.


Kirjoittamisen valo- ja varjopuoli?
– Julkaistavaksi tarkoitettujen tekstien kirjoittamisen valopuolia ovat idean syntyminen ja ensimmäinen vaihe tarinan kirjoittamisessa sekä viimeinen editointi, kun on tyytyväinen tekstiinsä ja on tunne, että se on siinä. Valona toimii myös hyvä kustannustoimittaja, sekä lempikirjailijat. Varjopuolena koen itsensä saamisen kirjoittamaan silloinkin, kun ei ole varsinaista ideaa. Kun on oman itsensä herra, on myös helppo kävellä työpöydän ohi ja ajatella, että kohta, teen ensin sitä ja tätä. Varjoja aiheuttaa myös itsensä liiallinen kritisointi sekä ajatus: ”Mitäs sitten, kun teksti on valmis? Mitä minä sille teen?” Vaikka usein väitän, ettei minulla ole kunnianhimoa, niin kirjoittamisen suhteen minun on syötävä sanani. Itselleni ei tunnu aivan riittävän pelkkä pöytälaatikkoon kirjoittaminen. Treenikirjoitusharjoituksilla pyrin siedättämään itseni myös teksteihin, joita ei editoida, eikä aiota lähettää mihinkään.


Tarvitsetko vastapainoa kirjoittamiselle?
– Vastapaino tulee luonnollisesti opetustyöstä ja ulkoilusta. Samoin suon itselleni täydellisiä laiskotteluhetkiä kaikesta. Vastapainoa haen eniten kuitenkin erilaisesta kirjoittamisesta. Minulla on sisäinen tarve kirjoittaa päivittäin, jos ei muuta niin treeni/päiväkirjaa. Ajatuksettoman hölynpölyn kirjoittaminen on hauskaa puuhaa.
Medialle
Ota yhteyttä
Palaute

Ajankohtaista
Tiedot viimeisimmistä ja tulevista uutuuksista. Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtumassa? Missä kirjailijat kuuluvat ja näkyvät? Satunnaisina herkkupaloina tarjoilemme myös kolumneja, kirjeitä ja muuta pikkunaposteltavaa.



Kirjat
Kirjaesittelyt lukunäytteiden kera. Puhuttelevia sisältöjä oivaltavassa muodossa. Kirjalabyrintin syväkirjoissa tarina saa uusia ulottuvuuksia. Kirjat saatavilla sekä jälleenmyyjiltä että suoraan meiltä.



Kirjailijat
Tutustu kirjailijoihimme. Pikkufaktojen lisäksi kirjailijaluotain paljastaa kirjoittamisen taustoja. Täältä löydät myös linkit blogeihin ja kotisivuille. Herättikö kirja kysymyksiä, haluatko lähettää kiitoksen tai kannustuksen sanan kirjailijalle?



Kirjoittajille
Etsimme jatkuvasti uusia käsikirjoituksia kustannusohjelmaamme. Oli lajisi sitten perinteinen romaani tai hyperromaani, voimme tarjota töillesi julkaisukanavan. Kokeile rajojamme; me ilahdumme ideoista, jotka voivat tehdä kirjallisuuden kenttää monimuotoisemmaksi.



Kustantamo
Kirjalabyrintti on digitaaliseen kaunokirjallisuuteen erikoistunut kustantamo. Haluamme tuoda lukijoille teoksia, joissa muodon ja sisällön yhteistoiminta nousee uudelle tasolle. Toteutamme tehtäväämme kirjailijan yhteistyökumppanina ja palvelijana.




RSS-syöte Äänisyöte Uutiskirje Twitter Facebook

Tilaa Kirjalabyrintin RSS-syöte tai uutiskirje tai seuraa meitä Facebookissa tai Twitterissä.






© 2010 Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti | Puhelin: 045 312 1970 | Sähköposti: kirjalabyrinttikirjalabyrintti